Thursday, October 24, 2013

Suuri Snadi

Harrastusrintamalla ja blogissa on ollut hiljainen vuosi. Viime viikonloppuna kävin hakemassa potkua Energia Areenalta Suuri Snadi tapahtumasta. Innostuksen lisäksi mukaan tarttui jotakin pientä käsin tehtyä.

Mrs Who's Craftsilta hempeilyä keittiöön. Nämä vaan on niin hienoja. 

Samasta pöydästä löytyi puhelin, jota en voinut vastustaa. Meillä on samanlainen 1:1 koossa.

Kankaiden kohdalla kontrolli jotenkin petti. Tässä ei ole edes kaikki.

Pitsiaarteita, jotka on tehty 1800-luvun koneilla. 

Christianin pöydän ohi en tahdo päästä ostamatta jotankin. Länget taitavat tulla linnan talliin, vaikka ensin ajattelin niitä mökin seinälle.
.
Pajoissa olisi varmasti ollut hienoa olla mukana askartelemassa, mutta tällä kertaa en päässyt osallistumaan. Onneksi sain ostettua lohdutukseksi Katin työpajasta Saint Paulian kotiin näperrettäväksi. Tarvitsin välttämättä toisen santun mökin ikkunalle.

Tytär osti Mirkalta kissasäästölippaan eläinlääkärin taloonsa. Kissa on oikeasti ontto, ja sinne voi sujautella pikkiriikkisiä kolikoita. 
Jotain muutakin pientä löysin, mutta minnehän ehdin ne jo piilottaa...

Kiitos järjestäjille ja mukana olleille hienosta markkinapäivästä!

Last weekend we visited a dollhouse fair "SuurSnadi" in Vantaa. I came back home with lot of new inspiration and some hand made miniatures!  

3 comments:

  1. Oi oi miten ihania ostoksia sinullakin. Minäkin ostin kulhon ja vähän vanhempaa mallia olevan seinäpuhelimen. Pitsit jäivät minulta ikävä kyllä ostamatta, voi harmi.

    ReplyDelete
  2. Wat een prachtige miniaturen heb je gekocht. Veel plezier ermee.

    Groeten Xandra

    ReplyDelete