Tänä talvena on ollut ilo puuhailla paljon nukkekotinukkejen parissa. Projekti alkoi jo viime kesänä, kun aloin tekemään näyttötutkintoa nukkekotinukeista. Ensin niitä suunniteltiin, mittailtiin, tehtiin mallineita ja protoja. Sitten syntyi muotteja, joista tein posliinivaluja. Valuja on poltettu, sekä hiottu ja poltettu taas, maalattu ja poltettu vielä muutaman kerran. Jossain vaiheessa projektia hankin pikkuisen uunin omaksi, kun polttamista riitti.
Tällaisia kavereita näistä syntyi. Miehiä, naisia ja tyttöjä. Yksi hauskimpia vaiheita on keksiä mitä nukeista tulee. Tähän mennessä on syntynyt mm. palomies, puuseppä, aamupesulle suuntaava kaveri, shoppaileva leidi ja herkuista pitävä tyttönen. Monta ideaa muhii mielessä.
Tavoitteena oli tehdä nukkeja jotka kulkevat omia polkujaan ja seisovat omilla jaloillaan ilman seisomatukea. Jotkut seisovat kovin tukevasti, ja jotkut tahtovat vielä hieman huojua. Vartalomallilla tavoittelin myös, etta nuket saisi mukavasti istumaan ja touhuamaan niin nukkekodin arjessa kuin juhlassakin.
Nyt mielessä kutkuttelee tehdä uusia kasvoja ja uusia vartaloita. Pikkutyttöjen kaveriksi pikkuisia poikia, ja kyllähän muutama teinikin kuuluu joukkoon. Kun nukkekoteja on viisi, mahtuu niihin monenlaista väkeä elämään. Niin, ja kerhoprojektiimme siirtolapuutarhaan pitäisi saada pari hippiä. Ne ovatkin varmasti seuraavana vuorossa. Köhöm, se taitaa olla kuudes talo, vaikka muutamista olen luopunutkin.
Kesämökkiin on ollut pitkään ilman asukkaita. Mukava saada sinne vähän elämää.
Samoista kasvoista syntyi monta eri persoonaa. Kasvot on maalattu eri tavalla vähän eri sävyillä, ja kaikilla on eri kampaukset.
Porcelain dollhouse doll I have made during this winter. Part of them are available in Etsy.