Nukkekotikerhossamme on käynnissä siirtolapuutarhaprojekti. Teemme kukin oman siirtolapuutarhapalstan, ja puutarhojen valmistuttua ne kootaan yhteen näyttelyksi. Kunhan vielä keksitään näyttelylle sopiva paikka. :)
Ensiksi rakensin tontille polun portilta puutarhamökkiin.
Tässä ohjeen poikasta pihakivien ja puutarhapolun rakenteluun.
1. Kivet syntyvät helposti ilmakuivatteisesta askartelumassasta. Käytin Fimo Air basicia, jota oli valmiiksi paketillinen kaapissa, mutta tähän voi käyttää yhtä hyvin muita vastaavia tuotteita. Massa kaulitaan tai taputellaan sopivan paksuiseksi, ja kivet leikataan muotoonsa veitsellä. Pyöreät kivet tein pyörittämällä pallon ja painmalla sen puulastalla sopivan matalaksi.
2. Kivien annetaan kuivua ja ne kiinnitetään alustaan liimalla.
Kuivumisaika on massasta riippuvainen.
3. Kivet maalataan halutun väriseksi, tai käytetään sellaisenaan. Tuputtelin nämä kivet harmaalla akryylimaalilla.
4. Kivien väliset raot voi täyttää vaikkapa nurmella, hiekalla tai mullalla. Levitin rakoihin liimaa siveltimellä, päälle sirottelin hiekkaa, jota painelin hieman jotta hiekka tarttuisi tiukemmin liimaan. Liiman kuivumisajasta riippuen odotetaan tovi, ja kaadetaan irtonainen aines pois.
5. Valmista tuli!
DIY project: Garden path
1. Make stones from clay (I used Fimo basic airdrying clay)
2. Glue the stones
3. Paint them with gray acrylic paint
4. Fill the space between rocks with sand or grass.
5. Ready!
















