Saturday, December 31, 2016

20-luvun juhlissa - 20s dinner party



Suomen nukketaiteilijoiden vuosittaisen näyttelyn teemana oli tänä vuonna "Juhlat 20-luvun kartanossa". Idea poimittiin viime jouluna järjestetyn yleisökyselyn vastausten joukosta.


Näyttely on ollut nähtävillä Jyväskylän kävelykadulla Suomen käsityön museon ikkunassa 15.11.2016 alkaen, ja on siellä katsottavissa 8.1.2017 saakka.


Minulta syntyi näyttelyyn 3 nukkea. Julisteen punamekkoinen neiti on muotoiltu paper claysta, ja kaksi muuta on tehty muoteilla ja valettu paperimassasta.










Wednesday, June 8, 2016

Mökkeilyä - Cottage living


Toisinaan nukkekodit valmistuvat :).  Hirsimökkiä voisi alkaa varovasti sanoa valmiiksi. Remontin yhteydessä talo muuttui kesämökiksi. Samalla valmistui tyhjillään ollut vinttikerros, ja nykyaika toi mukanaan sähkövalot.

Vähän remppakuvia:



Kodinkoneet on tehty kerhossa.
Kånkenitkin syntyi kerhossa.






Toissakesänä mökki oli Jyväskylän Sokoksen ikkunassa asuntomessunäyttelyssä. Tässä vaiheessa mökistä puuttui vielä yläkerta.

Valmistuneesta rempasta ilahtuneena innoistuin ajatuksesta, että tekisi seuraavan keskeneräisen talon valmiiksi. Eihän niitä ole enää kuin kaksi!

ps. Insta päivittyy pikkuisen blogia ahkerammin. 

Summer cottage redecoration is ready!


ps. Insta is updated more often


Friday, December 25, 2015

Monday, November 30, 2015

Hatuntekijä - Mad Hatter




Hieman isommassa skaalassa puuhailua välillä. Hatuntekijä on tehty  Suomen Nukketaiteilijoiden Kirjat Elävät-näyttelyyn .

Matskuna on käytetty valettavaa paperimassa, ja  nukke on maalattu akryyliväreillä.




Kirjat elävät -näyttely on nähtävissä Suomen Käsityömusen ikkunassa 17.11.2015 -10.1.2016.

Näyttelyn kuvauksesta:
"Suomen nukketaiteilijoiden joulunäyttely on syntynyt kirjallisuuden innoittamana. Kulunut vuosi on ollut valtakunnallinen Kirjan vuosi, jonka tavoitteena on ollut rohkaista uusia toimijoita liittämään kirjat ja kirjallisuus osaksi omaa toimintaansa. Suomen nukketaiteilijat tarttuivat haasteeseen ja valitsivat jo perinteiseksi muodostuneen joulunäyttelynsä teemaksi Kirjat elävät. Näyttelyn kautta he haluavat kunnioittaa Kirjan vuotta ja kirjallisuutta".

Käyhän kurkkaamassa nukkeja, jos liikut Jyväskylässä kävelykadun tuntumassa!


Mad Hatter is my latest doll, and made of paper mache. Hatter and other art dolls made by Suomen Nukketaiteiljat can be seen in the Craft Museum of Finland (17.11.2015 -10.1.2016). 

Monday, December 15, 2014

Suomen Käsityömuseon ikkuna - The Craft Museum of Finland

Menovinkki Jyväskylässä liikkuville... Ikkunan lisäksi kannattaa käydä katsomassa talot museon sisällä. 

Kuva: Joulu Soile Aartialan kustavilaisessa nukkekodissa

"NUKKEKODIN TALVI

Näyttely Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 12.11.2014 – 11.1.2015
Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa on esillä Jyväskylän Nukkekotiharrastajat Nukkis-Ystävien yhteistyönä kokoama ja rakentama joulutori.
No, johan on joulumarkkinat!
Joulun lähestyessä nukkekotien torikojuissa tunnelma tihenee ja myyntipöydillä tavaravalikoimat lisääntyvät. Tarjolla on lämpimiä herkkuja ja monenlaisia yllätyksiä joulupukin konttiin niin lapsille kuin aikuisillekin. Joulukuusien kauppa käy vilkkaana ja joulupukkikin on tullut vierailulle. Kylän laidalla lapset nauttivat talven iloista luistinradalla ja mäessä, ja odottavat jännittyneinä jouluaattoa. Taitaapa joku rohkea avantouimarikin olla liikkeellä. Mutta mihin ihmeeseen kanalan kanat ovat kadonneet?
Nukkis-ystävät ovat nukkekotien ja "ministelyn" maailmaan hurahtaneita innokkaita askartelijoita ja käsitöiden tekijöitä. Suuri osa esillä olevista miniatyyreistä on syntynyt yhteisissä kerhotapaamisissa tai ne on saatu lahjaksi toisilta kerholaisilta sekä muilta alan harrastajilta ympäri maailmaa. Torin kojut ovat Aulis Parviaisen taidonnäytteitä, mutta jokainen onnellinen mökinomistaja on pintakäsitellyt ja koristellut kojunsa mieleisekseen. Joulumarkkinoiden lisäksi museon sisällä jouluun valmistautuu Pirjo Koivun oman nukkekodin väki sekä Nukkis-Ystävien yhteisen Tornitalon asukkaat. Kaiken kruununa voi ihailla Soile Aartialan upean kustavilaistyylisen nukketalon ihanuuksia. Tervetuloa minimaailmaan!"
Teksti ja kuva lainattu Suomen käsityömuseon sivulta.