Friday, December 25, 2015

Monday, November 30, 2015

Hatuntekijä - Mad Hatter




Hieman isommassa skaalassa puuhailua välillä. Hatuntekijä on tehty  Suomen Nukketaiteilijoiden Kirjat Elävät-näyttelyyn .

Matskuna on käytetty valettavaa paperimassa, ja  nukke on maalattu akryyliväreillä.




Kirjat elävät -näyttely on nähtävissä Suomen Käsityömusen ikkunassa 17.11.2015 -10.1.2016.

Näyttelyn kuvauksesta:
"Suomen nukketaiteilijoiden joulunäyttely on syntynyt kirjallisuuden innoittamana. Kulunut vuosi on ollut valtakunnallinen Kirjan vuosi, jonka tavoitteena on ollut rohkaista uusia toimijoita liittämään kirjat ja kirjallisuus osaksi omaa toimintaansa. Suomen nukketaiteilijat tarttuivat haasteeseen ja valitsivat jo perinteiseksi muodostuneen joulunäyttelynsä teemaksi Kirjat elävät. Näyttelyn kautta he haluavat kunnioittaa Kirjan vuotta ja kirjallisuutta".

Käyhän kurkkaamassa nukkeja, jos liikut Jyväskylässä kävelykadun tuntumassa!


Mad Hatter is my latest doll, and made of paper mache. Hatter and other art dolls made by Suomen Nukketaiteiljat can be seen in the Craft Museum of Finland (17.11.2015 -10.1.2016). 

Monday, December 15, 2014

Suomen Käsityömuseon ikkuna - The Craft Museum of Finland

Menovinkki Jyväskylässä liikkuville... Ikkunan lisäksi kannattaa käydä katsomassa talot museon sisällä. 

Kuva: Joulu Soile Aartialan kustavilaisessa nukkekodissa

"NUKKEKODIN TALVI

Näyttely Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 12.11.2014 – 11.1.2015
Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa on esillä Jyväskylän Nukkekotiharrastajat Nukkis-Ystävien yhteistyönä kokoama ja rakentama joulutori.
No, johan on joulumarkkinat!
Joulun lähestyessä nukkekotien torikojuissa tunnelma tihenee ja myyntipöydillä tavaravalikoimat lisääntyvät. Tarjolla on lämpimiä herkkuja ja monenlaisia yllätyksiä joulupukin konttiin niin lapsille kuin aikuisillekin. Joulukuusien kauppa käy vilkkaana ja joulupukkikin on tullut vierailulle. Kylän laidalla lapset nauttivat talven iloista luistinradalla ja mäessä, ja odottavat jännittyneinä jouluaattoa. Taitaapa joku rohkea avantouimarikin olla liikkeellä. Mutta mihin ihmeeseen kanalan kanat ovat kadonneet?
Nukkis-ystävät ovat nukkekotien ja "ministelyn" maailmaan hurahtaneita innokkaita askartelijoita ja käsitöiden tekijöitä. Suuri osa esillä olevista miniatyyreistä on syntynyt yhteisissä kerhotapaamisissa tai ne on saatu lahjaksi toisilta kerholaisilta sekä muilta alan harrastajilta ympäri maailmaa. Torin kojut ovat Aulis Parviaisen taidonnäytteitä, mutta jokainen onnellinen mökinomistaja on pintakäsitellyt ja koristellut kojunsa mieleisekseen. Joulumarkkinoiden lisäksi museon sisällä jouluun valmistautuu Pirjo Koivun oman nukkekodin väki sekä Nukkis-Ystävien yhteisen Tornitalon asukkaat. Kaiken kruununa voi ihailla Soile Aartialan upean kustavilaistyylisen nukketalon ihanuuksia. Tervetuloa minimaailmaan!"
Teksti ja kuva lainattu Suomen käsityömuseon sivulta.

Thursday, January 9, 2014

Kukkaloistoa Rosebudissa - Flowers in Rosebud



Rosebudissa ylimmässä kerroksessa on kattopuutarha, joka on ollut remontin jälkeen tyhjillään. Joululomalla kävin  pitkästä aikaa Rosebudin kerroksia läpi. Muu talo selvisi pienillä järjestelyillä, mutta kattopuutarhan kohdalla oli laitettava puutarhahansikkaat käteen, ja kaivettava kukkakittilaatikko esiin. Ihan valmista puutarhasta ei tullut vieläkään, mutta milloin näistä tulisi! 

Iirikset on tehty Katin kitistä, ja ruukku on peräisin Tarulta. 


Köynnös on Bonnie Lavish-kitti.


Hortensia on tehty myös Bonnie Lavishin kitistä.


Tyttären tekemät liljat ovat Katin kitistä, ja vain lainassa Rosebudissa.

During the holidays I had time to make flowers from the kits with my daughter, and continue decorating unfinished garden. This garden is on the roof of Rosebud.

Monday, January 6, 2014

Hyvää uutta vuotta - Happy New Year



Hyvää uutta vuotta blogin lukijoille! Kuvaa koristaa ystävältä joululahjaksi saatu polisiinikoriste, joka ilahduttaa Rosebudin sinisessä makuuhuoneessa.

Kerhoprojektimme myötä näyttäisi olevan odotettavissa melko vilkas kevät harrastuksen parissa, joten toivottavasti se tuo myös blogiin vähän lisää vipinää, eikä vain keittiön pöydän ääreen :).

Happy New Year for all readers! Figure is gift from a friend, and it's perfect in Rosebud's blue bedroom.